Suosituimmat radio – ohjelmat Suomessa.

Radiota kuunnellaan paljon Suomessa. Monet kuuntelevat radiota kotona ollessaan, joillain on aina radio päällä autolla ajaessaan. Joku taas tykkää kuunnella radiota töitä tehdessä, olipa sitten sisätöissä tai ulkona. Radio on yksi vanhimpia median välineitä, ja siksi se nauttii vielä nykyisinkin niin suurta suosiota. Loppua ei myöskään ole näkyvissä, sillä radio on niin suuri osa monen päivittäistä elämää. Radiota voi kuunnella nykyisin myös netissä, esimerkiksi macbook pro 2015 koneella.

Suomessa on useita suosittuja radio – ohjelmia. Esimerkiksi eri kanavien aamuohjelmat ovat valtavan suosittuja ja niitä kuunnellaan paljon esimerkiksi töihin mennessä tai työpäivää aloitellessa. Moni voi vielä muistaa muutaman vuoden takaisin hitti – ohjelman aamulta kun NRJ:n aamupojat olivat äänessä hauskoine vitseineen. Tämän päivän vastine Aamupojille on on ehdottomasti YleX:n Viki ja Köpi, joka on erityisesti nuoremman sukupolven suosiossa. He mainostavatkin omaa radio – ohjelmaansa “osa – aika aikuisille”.

Radiossa on myös monia muita eri ohjelmia ja ne ovat saaneet suosiota sen mukaan kenelle ne on suunnattu. Esimerkiksi YleX tai NRJ ovat suunnanneet tietoisesti aamun ohjelmansa hieman nuoremmalle väestölle ja kohderyhmän ikä onkin varmasti 20 – 35 vuotiaat. Sitten taas esimerkiksi Radio Nova tai Radio Aalto ovat profiloituneet hieman varttuneemman väestön kanaviksi, ja niinpä heidän aamu – ohjelmansakin ovat sellaisia. Aamun ohjelmissa käsitellään usein ajankohtaisia asioita ja ne on yleensä valittu kohdeyleisön perusteella. Myös vitsejä nähdään monesti radio – ohjelmissa ja myös ne on yleensä kirjoitettu kohdeyleisön perusteella. Jos kohteena on varttuneempi väestö niin on turha vitsailla mistään nuorten suosikkitubettajista tai muista nuoremman sukupolven asioista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *