Radioamatöörit ja Vapepa

Yksi mielenkiintoinen osa radioamatööriharrastusta on sen toiminta osana Vapaaehtoista pelastuspalvelutoimintaa. Toiminnassa on tehty yhteistyötä aina 1970-luvulta lähtien, ja tällä hetkellä siinä on aktiivisesti mukana noin 200-300 radioamatööriä. Kun yhteistoimintaa aloiteltiin, oli Vapepan radiokalusto vähäistä ja heikkolaatuista. Radioamatöörien mukaantulo mullisti yhteydenpidon, ja antoi toiminnalle uusia mahdollisuuksia.

Nykyisin Vapepalla on hyvä oma kalusto, sillä yhdessä radioamatöörien kanssa sille saatiin järjestettyä poliisin käytöstä poisjäänyt radiokalusto. Myös muuta valtion käytöstä poisjäänyttä kalustoa on saatu käyttöön runsaasti, ja radioamatöörit ovat saaneet niistä rakennettua erittäin hyviä järjestelmiä käytännön toimia varten.

Vapepa

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, eli Vapepa on siis 53 järjestön yhteenliitymä, jonka tehtävänä on luoda hälytysryhmiä hätätilanteisiin viranomaistoiminnan lisätueksi. Yleisin avuntarve on silloin, kun etsitään kadonnutta henkilöä, mutta myös liikenteenohjauksessa, evakuoinneissa sekä henkisen tuen antamisessa on Vapepa tarpeellinen.

Vapepan toimintaa koordinoi Suomen Punainen Risti.Meripelastus- ja sisävesitoimintaa koordinoi Suomen meripelastusseura, sekä lentopelastustoimintaa Suomen Lentopelastusseura. Toimintaa rahoittaa pääosin STEA, joka on Suomen sosiaali- ja terveysministeriön alla toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen. Vapepan toiminnasta 60 prosenttia rahoitetaan STEAN rahoituksella. Suomen Punainen Risti rahoittaa noin 40 prosenttia toiminnasta.

Radioamatöörit

Suomen Radioamatööriliitto on ainoa viestintäjärjestö, joka on mukana Vapepan toiminnassa. Radioamatöörien tehtävänä Vapepassa on ylläpitää kaluston valmiuksia erilaisia hälytystehtäviä varten järjestön toiminta-alueilla. Vapepan nykyinen oma hälytyskalusto on hyvä, ja tarvittaessa radioamatöörit antavat omaa kalustoaan lisätueksi. Myös hälytystehtävien koordinoinnin avuksi luodut tietokoneohjelmisto on osa radioamatöörien toimintaa, eli painopiste on siirtynyt radiotoiminnasta myös muualle tekniseen toimintaan. Käytännän tehtävissä radioamatöörit toimivat Vapepassa viestintätehtävissä sekä kentällä, että viestien välittäjinä toimintapaikan, toimintaryhmien sekä viranomaisten välillä. Myös kriisin aikainen viestitoiminta on osa radioamatöörien tehtäväkenttää vapaaehtoistoiminnassa.

Hälytystehtävissä radioamatöörien työtehtäviä ovat muun muassa seuraavat:

  • radiokaluston keräily sekä jakelu
  • radioverkon suunniteelu sekä johtaminen
  • viestitoiminnan erikoisratkaisut
  • viestittäjänä toimiminen.

Vapepan toiminta on vapaaehtoistoimintaa, eikä siitä saa palkkaa. Valtio korvaa hälytystehtävistä aiheutuneet kulut, mutta ne menevät järjestön kassaan toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Paikalliset radioamaatöörijärjestöt järjestäytyvät hälytysryhmiksi, ja kehittyä voi Vapepan koulutusjärjestelmän kautta edelleen. Vapepa kouluttaa jäseniään, ja esimerkiksi radioamatööri voi suorittaa Vapepan viestikouluttajan tutkinnon.

Mukaan toimintaan

Jos Vapepan toiminta ja radioharrastus kiinnostavat, on mukaan lähdön kynnys matala. Kannattaakin olla yhteydessä oman alueen radioamatööriyhdistykseen, ja kysellä sieltä onko heillä jo mahdollisesti toimintaa Vapepan kanssa. Jos on, alkaa harrastus sieltä, tai ainakin yhdistyksestä osataan ohjata eteenpäin.

Vapepaan mukaan lähtiessä osallistutaan ensin peruskurssille. Sieltä hankitaan sellaiset taidot, joita tarvitaan toimittaessa hälytysryhmässä. Etsinnän peruskurssilla tutustutaan kadonneen henkilön etsinnässä käytettäviin menetelmiin, ja viestitoiminnan kurssilla opitaan käyttämään radiopuhelinta sekä muita viestivälineitä. Ensihuollon kurssilla opetellaan perusensiaputaidot. Kursseja voi suorittaa yhden kerrallaan, ja radiotoiminnasta kiinnostuneille tietysti viestitoiminnan kurssi on hyvä aloitus.

Kurssin suorittamisen jälkeen on aika osallistua harjoituksiin. Kurssitarjontaa on monenlaista, päiväkursseista viikonlopun kestäviin leireihin. Kurssien osallistumismaksu on hyvin alhainen, ja osa kursseista on myös täysin maksuttomia.

Peruskurssien suorittamisen, ja jharjoituksiin osallistumisen jälkeen Vapepassa on mahdollista hakeutua jatkokoulutukseen. Esimerkiksi Viestitukikurssi on suunnattu nimenomaan radioamatööreille, ja sen käyneet voivat toimia Vapepan johtajien apuna toimintaryhmien sekä toimintapaikan ja viranomaisten välillä.

Radioamatööriksi?

Maailmassa on noin 3 000 000 radioamatööriharrastajaa. Alan suomalaiset harrastajat ovat suorittaneet tutkinnon, ja saaneet telehallintoviranomaiselta luvan käyttää radioamatööriasemaa sille varatuilla taajuuksilla. Radioamatöörit voivat myös rakentaa itse laitteistojaan. DX-kuuntelu, joka on yksi harrastusmuoto, ei ole kuitenkaan luvanvaraista toimintaa. Suomessa radioamatööriharrastajia on noin 5000.

Radioamatööriharrastus on laji, jota voivat harrastaa kaiken ikäiset. Usein se mielletään vanhempien miesten yksinäiseksi harrastukseksi, mutta yllättävää kyllä, se voi ollakin myös varsin sosiaalinen harrastus. Tutustuimme alaan Suomen Radioamatööriliiton infopaketin avulla.

Mitä kaikkea ala pitää sisällään

Harrastuksena radioamatööritoiminta on monipuolinen, ja se kattaa niin rakentelua, yhteydenpitoa, kerhotoimintaa kuin kilpailujakin. Rakentelu on ehkäpä nuorten ykkössuosikki, sillä mikäpä olisikaan mukavampaa, kuin saada itse rakentamansa laitteisto toimimaan, ja ottaa sillä yhteys maailmalle. Sähkötys on myös yksi tapa pitää yhteyksiä, ja sitä voikin harjoitella ensin itsekseen kunnes on valmis aloittamaan sähkötyksen muiden kanssa.

Nykyisen teknologian aikana tietokoneista on tullut yhä tärkeämpi osa myös radioamatööriharrastamista, ja niiden avulla yhteydet maailmalle sekä yleinen tiedonsaanti ovat helpottuneet huimasti. Digimodien avulla radio ja tietokone toimivat yhdessä harrastusvälineenä.

Alku oli kielletyn kokeilemista

Vuonna 1901 tekniikasta kiinnostunut, vain 14-vuotias suomalainen Eric Tigerstedt rakensi itselleen radiolaitteet. Hän meni kysymään laitteistolle lupaa viranomaisilta, jolloin hänet pidätettiin. Luvattuaan ettei enää jatka kokeilujaan, hänet päästettiin vapaaksi, mutta eihän palo pojasta minnekään hävinnyt, vaan tämä jatkoi rakentelujaan.

Radioputkien kehittyminen mahdollisti radiolaitteiden rakentamisen kotioloissakin. Tuon ajan opiskelijoita radiotoiminta kiinnosti kovasti, vaikka yleisiin radiolähetyksiin oli vielä matkaa. Vuonna 1917 opiskelijoiden toimesta rakennettiin Tampereelle salainen kipinälähetinasema, ja vuonna 1919 sitten kirjattiin lakiin määräykset toiminnasta. Ensimmäinen varsinainen julkinen radiolähetys lähetettiin myöskin juuri Tampereelta vuonna 1923, kokeiluja ja pienempiä lähetyksiä oli toki jo aiemminkin.

Yhdistys Nuorten Voiman liitto sai luvan radiokokeiluille, ja vuonna 1921 perustettiin ensimmäinen radioyhdistys N.V.L Radioyhdistys. Lähetyskokeiluja tehtiin, eri paikoista ja aluksi enemmän julkiseen suuntaan. Julkiset kokeilut ja harrastekokeilut erkanivat kuitenkin pian toisistaan, ja Radioyhdistys jatkoikin pian toimintaansa itsenäisenä Suomen Radioamatööriliitto ry:nä.

Radioharrastus kiinnosti nopeasti kehittyvän tekniikkansa vuoksi etenkin nuoria, ja liitto sai jatkuvasti toimintaansa mukaan uusia jäseniä. Vuonna 1935 radioamatöörien toiminta sitten muutettiin luvanvaraiseksi, ja harrastajien oli suoritettava sotilasradiosähköttäjän tutkinto. Samoihin aikoihin myös radioamatöörien laitteistot takavarikoitiin valtiolle. Sodan aikana radioamatöörit muodostivat erityistehtävissä varaviestiverkon muun tietoliikenteen katkeamista varten. Lupa harrastustoimintaan palautui sotien jälkeen vasta vuonna 1947.

Sotien jälkeen tekniikan kehitys kiihtyi

1950-luvulla muuttui radioamatööritoiminta astetta järjestäytyneemmäksi. Perustettiin toimisto, ja tutkintovaatimukset muuttuivat, ja niihin perustettiin myös uusi kokelasluokka. Tämä lisäsikin harrastuksen kiinnostavuutta huomattavasti, ja toi lajin pariin taas uutta nuorta sukupolvea. Ensimmäinen radioamatöörien satelliitti lähetettiin avaruuteen vuonna 1961.

Seuraava suuri harppaus radioamatööriharrastuksessa oli tietokoneiden, internetin ja matkapuhelinten vallankumous. Ne mullistivat maailmaa melkoisesti, ja myös radioamatööriharrastajien keskuudessa pelättiin aluksi, että ala jäisi uuden teknologian varjoon. Toisin kuitenkin kävi, ja uusi tekniikka saatiinkin valjastettua radioamatööritoiminnan tueksi, mikä puolestaan avasi uusia mahdollisuuksia koko alalle.

Tietokoneesta tuli osa laitteistoa. Vaikka vanhoja hyviä keinoja pidettiin edelleen arvossaan, voitiin nykytekniikan avulla helpottaa monia toimintoja. Esimerkiksi sähkötys oli mahdollista tehdä tietokoneen avulla ilman, että aakkosia tarvitsi välttämättä opetella itse.

Radiosuunnistus

Suunnistusta antennin avulla

Radiosuunnistus on radioamatöörien sekä partiolaisten harrastama laji, jota on harrasteltu Suomen metsissä jo 1960-luvulta lähtien. Aiemmin laji tunnettiin nimellä kettujahdiksi, vaikka siinä ei kettuja missään vaiheessa ole jahdattukaan. Perinteisestä suunnistuksesta radiosuunnistus poikkeaa sillä, että siinä ei maastosta etsitä kiinteitä rasteja, vaan radiolähettimiä. Näiden rastien etsiminen onkin hieman hankalampaa kuin perinteisten suunnistusrastien, mutta juuri siinä piileekin lajin hauskuus.

Rasteja, ja siis myös lähettimiä on suunnistuskierroksella viisi. Kukin näistä lähettää rastin tunnusta yhden minuutin ajan. Eli aina viiden minuutin aikana kukin lähetin on antanut kuulua itsestään minuutin ajan, ja ne pystytään suuntaamaan. Suunnistajalla puolestaan on vastaanotin, jolla hän voi ottaa lähettimistä suuntimen, ja paikantaa ne siten karttaan.

Rastien hakujärjestys on radiosuunnistuksessa vapaa, ja kun alkusuunnat on saatu lähtöpaikalla, suunnitellaan sen jälkeen hakujärjestys. Tämän jälkeen otetaan ääni ensimmäisestä rastista ja lähdetään etenemään siihen suuntaan. Rastin tarkka paikannus tapahtuu kahdesta suunnasta otettujen suuntaviivojen leikkauspisteen perusteella, ja löydetyn rastin kartalle siirto kartalle tapahtuu kompassin avustuksella. Kun ensimmäinen rasti on paikannettu, lähdetään etsimään seuraavaa rastia.

Rastin etäisyys suunnistajasta määritellään signaalin voimakkuuden perusteella, eli mitä lähempänä suunnistajaa rasti on, sen voimakkaampi radiosignaali siitä lähtee. Koska laji on hieman normaalisuunnistusta teknisempi laji, on sen harrastaminen hyvä aloittaa kokeneemman radiosuunnistajan avustuksella. 3,5 megahertsin vastaanottimilla määritellään signaalin minimi, ja 144 megahertsin vastaanottimella signaalin maksimia.

Radiosuunnistukseen tarvitaan välineiksi vastaanotin, jossa on nuppi taajuuden hienoviritystä varten, sekä puolenmääritysantennin valitsin. Sillä selvitetään lähetyksen tulosuunta. Myös vaimennin on tarpeellinen, jotta vastaanottimen herkkyys saadaan pienennettyä lähettimen lähettyvillä. Vastaanottimen lisäksi radiosuunnistuksessa tarvitaan kartta ja kompassi, kello, kynä sekä vihellyspilli. Tavarat tulee sitoa kiinni, jotta ne eivät juostessa putoa ja katoa metsään. Ja sitten vain suunnistamaan.

Radioamatööriharrastus kiehtoo yhä

Radioamatööreillä on hauska legendaarinen tapa. Uusille kontakteille ympäri maailman lähetetään kortti. Tapa on lajin harrastajien iloksi yhä voimissaan postinkulun hiipumisesta huolimatta. Radioamatööriharrastus on muutenkin voimissaan ja kiehtoo yhä uusia harrastajia. Myös nuoria ala kiinnostaa. Uutta lajiin ovat tuoneet tekniikan kehittyminen ja tietokoneet, mikä voi osaltaan olla nuoria alan pariin houkutteleva tekijä. Kaikkiaan Suomessa on radioamatööriharrastajia noin 5000.

Hyvin nuoriakin harrastajia

Radioamatööriharrastus ei tosiaan katso ikää tai sukupuolta. Jos kiinnostusta alaan riittää, niin perusasiat oppii jo nuorempikin harrastaja hyvällä opastuksella. Varmasti yhä Suomen nuorimpia radioamatöörejä ovat Vilkkaan sisarukset, jotka jo 9 ja 12-vuotiaina suorittivat radioamatööritutkinnot.

Radioamatööriharrastus on luvanvarainen ala, ja sitä harrastaakseen tulee suorittaa Viestintäviraston alainen radioamatöörin perusluokka. Tutkinnon suoritettuaan amatööri saa luoda radioyhteyksiä, rakentaa laitteistoja ja ylläpitää omaa radioamatööriasemaa.

Taajuuksilla

Radioamatöörit valvovat usein öisin, ja tämä johtuu siitä, että jotkut taajuusalueet kuuluvat paremmin yöaikaan. Kun radioamatööri haluaa ottaa yhteyden taajuuksille, kertoo hän asemansa kutsumerkin, sekä sen kuinka hyvin toinen osapuoli kuuluu. Usein kerrotaan myös oma nimi sekä sijainti.

Radioamatööriharrastuksen voi aloittaa myös pelkästään lähetyksiä kuuntelemalla. Jos haluaa kuunnella vain taajuuksia, voi Suomen radioamatööriliitosta pyytää kuuntelija-amatööritunnuksen. Yhdistys myöntää niitä jäsenilleen. Myös netin kautta voi kuunnella taajuuksia, eli ei ole välttämätöntä hankkia omaa radiolaitteistoa.