Radioamatöörit ja Vapepa

Yksi mielenkiintoinen osa radioamatööriharrastusta on sen toiminta osana Vapaaehtoista pelastuspalvelutoimintaa. Toiminnassa on tehty yhteistyötä aina 1970-luvulta lähtien, ja tällä hetkellä siinä on aktiivisesti mukana noin 200-300 radioamatööriä. Kun yhteistoimintaa aloiteltiin, oli Vapepan radiokalusto vähäistä ja heikkolaatuista. Radioamatöörien mukaantulo mullisti yhteydenpidon, ja antoi toiminnalle uusia mahdollisuuksia.

Nykyisin Vapepalla on hyvä oma kalusto, sillä yhdessä radioamatöörien kanssa sille saatiin järjestettyä poliisin käytöstä poisjäänyt radiokalusto. Myös muuta valtion käytöstä poisjäänyttä kalustoa on saatu käyttöön runsaasti, ja radioamatöörit ovat saaneet niistä rakennettua erittäin hyviä järjestelmiä käytännön toimia varten.

Vapepa

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, eli Vapepa on siis 53 järjestön yhteenliitymä, jonka tehtävänä on luoda hälytysryhmiä hätätilanteisiin viranomaistoiminnan lisätueksi. Yleisin avuntarve on silloin, kun etsitään kadonnutta henkilöä, mutta myös liikenteenohjauksessa, evakuoinneissa sekä henkisen tuen antamisessa on Vapepa tarpeellinen.

Vapepan toimintaa koordinoi Suomen Punainen Risti.Meripelastus- ja sisävesitoimintaa koordinoi Suomen meripelastusseura, sekä lentopelastustoimintaa Suomen Lentopelastusseura. Toimintaa rahoittaa pääosin STEA, joka on Suomen sosiaali- ja terveysministeriön alla toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen. Vapepan toiminnasta 60 prosenttia rahoitetaan STEAN rahoituksella. Suomen Punainen Risti rahoittaa noin 40 prosenttia toiminnasta.

Radioamatöörit

Suomen Radioamatööriliitto on ainoa viestintäjärjestö, joka on mukana Vapepan toiminnassa. Radioamatöörien tehtävänä Vapepassa on ylläpitää kaluston valmiuksia erilaisia hälytystehtäviä varten järjestön toiminta-alueilla. Vapepan nykyinen oma hälytyskalusto on hyvä, ja tarvittaessa radioamatöörit antavat omaa kalustoaan lisätueksi. Myös hälytystehtävien koordinoinnin avuksi luodut tietokoneohjelmisto on osa radioamatöörien toimintaa, eli painopiste on siirtynyt radiotoiminnasta myös muualle tekniseen toimintaan. Käytännän tehtävissä radioamatöörit toimivat Vapepassa viestintätehtävissä sekä kentällä, että viestien välittäjinä toimintapaikan, toimintaryhmien sekä viranomaisten välillä. Myös kriisin aikainen viestitoiminta on osa radioamatöörien tehtäväkenttää vapaaehtoistoiminnassa.

Hälytystehtävissä radioamatöörien työtehtäviä ovat muun muassa seuraavat:

  • radiokaluston keräily sekä jakelu
  • radioverkon suunniteelu sekä johtaminen
  • viestitoiminnan erikoisratkaisut
  • viestittäjänä toimiminen.

Vapepan toiminta on vapaaehtoistoimintaa, eikä siitä saa palkkaa. Valtio korvaa hälytystehtävistä aiheutuneet kulut, mutta ne menevät järjestön kassaan toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Paikalliset radioamaatöörijärjestöt järjestäytyvät hälytysryhmiksi, ja kehittyä voi Vapepan koulutusjärjestelmän kautta edelleen. Vapepa kouluttaa jäseniään, ja esimerkiksi radioamatööri voi suorittaa Vapepan viestikouluttajan tutkinnon.

Mukaan toimintaan

Jos Vapepan toiminta ja radioharrastus kiinnostavat, on mukaan lähdön kynnys matala. Kannattaakin olla yhteydessä oman alueen radioamatööriyhdistykseen, ja kysellä sieltä onko heillä jo mahdollisesti toimintaa Vapepan kanssa. Jos on, alkaa harrastus sieltä, tai ainakin yhdistyksestä osataan ohjata eteenpäin.

Vapepaan mukaan lähtiessä osallistutaan ensin peruskurssille. Sieltä hankitaan sellaiset taidot, joita tarvitaan toimittaessa hälytysryhmässä. Etsinnän peruskurssilla tutustutaan kadonneen henkilön etsinnässä käytettäviin menetelmiin, ja viestitoiminnan kurssilla opitaan käyttämään radiopuhelinta sekä muita viestivälineitä. Ensihuollon kurssilla opetellaan perusensiaputaidot. Kursseja voi suorittaa yhden kerrallaan, ja radiotoiminnasta kiinnostuneille tietysti viestitoiminnan kurssi on hyvä aloitus.

Kurssin suorittamisen jälkeen on aika osallistua harjoituksiin. Kurssitarjontaa on monenlaista, päiväkursseista viikonlopun kestäviin leireihin. Kurssien osallistumismaksu on hyvin alhainen, ja osa kursseista on myös täysin maksuttomia.

Peruskurssien suorittamisen, ja jharjoituksiin osallistumisen jälkeen Vapepassa on mahdollista hakeutua jatkokoulutukseen. Esimerkiksi Viestitukikurssi on suunnattu nimenomaan radioamatööreille, ja sen käyneet voivat toimia Vapepan johtajien apuna toimintaryhmien sekä toimintapaikan ja viranomaisten välillä.